SUOMALAISTA OMISTUSTA

Ministeri Lintilä on asettanut Juha Sipilän tutkimaan ja esittämään mahdollisia vahvistuksia suomalaselle omistukselle. Jo oli aikakin. Sipilä on siitä hyvä toteuttaja, että hän tuntee koko Suomen eikä vain pääkaupunkiseutua. Nyt kun muistettaisiin myös valtion rooli. Valtio voisi olla vahva o Lisää
css.php