KAIKILLE HYVÄÄ JOULUA JA SIUNATTUA VUOTTA 2021.

Toivotukseni näkyykin. Hyvä niin. Lisää

USKONTO, KANSANPERINNETTÄKÖ?

Vihreät olisivat poistamassa uskonnon opetuslistalta ja korvaamassa sen elämänkatsomuksella. Ja todellisuudessa uskonto onkin pudonnut ns. kansanperinteestä pois. Olemme jo pakanoita, alkaen nueremmasta sukupolvesta. Kansanperinne on poistunut ja uskontomme on eriytynyt omille kanavileen. Myös Lisää

HYLLYTETTIINKÖ MARJA SANNIKAN OHJELMA.

SATTUIKO TOTUUS. Sannikka lähetettiin muka joulutauolle ja muka tästä syystä ei nauhotettua ohjelmaa pystytty esittämään. Oliko tarkoitus esittää noin läpinäkyvä selitys tai eikä ollut luovuutta edes EU:n vertaa. No, EU:n luovuuskin paistaa jo kauas. Sitä voisi epärehellisyydeksikin kutsua. T Lisää

VOISIKKO SEN NÄINKIN YMMÄRTÄÄ?

En ole aivan varma. Mutta perjantain ohjelmaa mukaellen. Panee ajattelemaan. Meillä on alvariinsa tutkimuksia kuinka meillä vaihtelee koulutustaso. On ylempää ja alempaa. Tuloluokat ovat olleet myös syynissä. Meidät ryhmitellään tulojen mukaan. Huono-osaisuuden on todettu jopa periytyvän. Kait se o Lisää

MENIHÄN SIIHEN AIKAA

Pahasta unesta herätään. Onneksi se oli vain unta. Todellisuuteen ei herätä samalla tavalla. Mutta herätään kuitenkin. Yleensä vain liian myöhä. Tähän todellisuuteen kului paljon aikaa ennusteesta toteutukseen. Mutta herätystä ei ole vielä kuulunut, ainakaan laajemmin. Mitä Nyt Maaseudun Tulevai Lisää
css.php