TILAISUUS MUUTTAA AJATTELUAMME JA SAMALLA TOIMINTAAMME

On olemassa historiallisia hetkiä muuttaa ajattelua. Mutta huomaammeko tilaisuuden, kun se on juuri kohdalla. Yleensä emme. Yritämme palata entiseen vaikka väkisin. Ja aina siihen jokin keino löytyy. Vaikka tilanne on muuttunut ja elämä ei ole todellisuudessa entisensä.

Öljykriisi oli tällainen tilaisuus ja siihen reagoitiinkin todella aluksi. Ja asiaan kuuluvalla vakavuudella. Mutta, mutta tulikin kiire palata entiseen. Siinä politikot tekivät suuren virheen ja missasivat mahdollisuuden, joka nyt näyttää todella typerälle. Mutta, mutta. Enne halua sitä enää muistella.

Tuolloin olisi ollut tilaisuus kehittää sitä mitä nyt joudumme kiireellä ja jo vahinkojen tapahduttua muokkaamaan ja suunnittelemaan. Pelastamaan maailmaa. Nopeasti.

Sähköautojen voittokulku olisi jo ennen öljykriisiä lähtenyt käyntii. Mutta siihen oli muita intressejä estämässä alkuunpääsyä.

Nyt korona antaisi taas mahdollisuuden muuttaa ajattelua ja siten myös toimintaa kestävämpään suuntaan. Mutta, mutta. Olemme taas kiireellä palaamassa entiseen ja panemme toivomme rokotteisiin. Rokotteet on hyvä asia, mutta niihin ripustautuminen onkin jo eri juttu. Tosin emme nää talouden kannalta muuta mahdollisuutta kuin entiseen paluuta. Olemme riippuvaisia hyvinvointivaltiosta. Ja se vaatii tiettyä tulokertymää.

Mutta siirtämällä ansaintaa työn suuntaa pois pääomista olisimme jo ajattelussa ja sen muutoksessa pitkällä. Tuottaisimme hyvinvointia tekemällä, eikä tavoittelemalla helppoja, työtä välttelevää tulonmuodostusta.

Ei ole ymmärretty ajattelun muutoksen merkitystä toimintaan. Ensin täytyy muuttaa ajattelua. Jos niin ei tehdä ei mikään muutu ja olemme historiamme ja tapojemme vankeja.

Kommentti artikkeliin “TILAISUUS MUUTTAA AJATTELUAMME JA SAMALLA TOIMINTAAMME”
  1. Eero Heikkinen sanoo:

    Ajattelun muutosta on sekin kun voi kehua julkista terveydenhuoltoa kansalaistensa huomioimisesta aivan erityisessä tilanteessa. Yleensähän jaossa on moitteita. Riskiryhmään kuuluvan lunssarokostuksesta terveydenhuolto kantoi erityistä huolta erityistapauksessa. Ottivat asian omakseen.

css.php