ONKO KENENKÄÄN MIELESTÄ SEURAAVASSA ASIASSA MITÄÄN RISTIRIITAA?

Viime kesän Metallika-konsertin yhteydessä kaupunginjohtaja tarjosi 15000 euron eväät (sunnuntain hämeen sanomat) ilmeisesti henkilölle, joilla olisi ollut omaakin rahaa kustantaa syömisensä. Eli mitä varakkaammalle tarjoilu on, sitä suurempi pitää olla laskun summa. Siis kaupungin varoista.

Jos koditon köyhä tarvitseisi nälkäänsä ruokaa. Mitä kaupunginjohtaja heille tarjoaisi. Lenkkimakkara voisi olla heidän tulotasoonsa sopivaa. Ehken kaupungin johtoa ei paikalla näkyisi.

Niin, saako vakiintuneita tapoja ravistella. Mitä kansa, eli veronmaksajat olisivat sanoneet, jos jälkimmäiselle porukalle olisi tarjoiltu 15000 euron eväät.

Onhan sitä suhteellisuuden tajua peräänkuulutettu. Missä on tämän esimerkin suhteellisuudentaju. Kumman tarjoilun olisimme valmiita hyväksymään. Siis me suuri yleisö. Onko esimerkeissä havaittavissa ristiriitaa vai eikö ole.

Kommentointi on suljettu.

css.php