PITÄÄKÖ VAPAAVUOREN SAADA OMA

KUN RIITTÄVÄSTI MEKASTAA saa jopa oman valtakunnan. Vapaavuori haluaa eristää Hensingin ja sen lähiseudun erilliseksi talousasalueeksi. Sote on ensimmäinen vaihe.

Pääkaupunkiseutu kyllä imee voimansa muualta Suomesta, mutta haluaisi pitää sinne kertyvän tuloksen omassa käytössään. Saammeko Suomeenkin kaupunkivaltion, jonka hyvinvoinnista ja esimerkiksi puolustuksesta vastaa muu Suomi. Kuten Monacon puolustuksesta Ranska.

Kyllä perustuslaki saadaan luovien ihmisten käsittelyssä venymään mihin halutaan. Krista Kuirukin näyttää luovan puolensa ja lupaili eritysratkaisua Vapaavuorelle. Sitähän kärkkyvät myös Tampereen Lyly ja Turun Arve sekä Oulun Laajala.

Eli siihen kilpistyy nyt sote. Enkä usko etteikö Vapaavuori ajaisi vielä kansainvälisiä firmoja apajille. Mikäli hän saa tahtoinsa läpi, astuvat yksityiset esille. Ensin pääkaupungissa. Ovatkin siellä sitten ratkaisevassa asemassa. Seuraavana alkaa vyörytys muihin isoihin kaupunkeihin. Siitten ollaankin pahemmassa tilanteessa kuin tällä hetkellä.

Onhan selvää ettei tavotteena olekaan kansan hyvinvointi ja terveys vaan ansainta ja valta. Vanhaa laulua mukaillen; Heikot sortuu elontiellä, laulu jatkui; jätkä senkun porskuttaa. Mutta ei jätkä porskuta uudessa uljaassa synteemissä.

Kommentointi on suljettu.

css.php