KUKA NYT ITSENÄISYYTTÄ TARVITSEE.

Maailma on kumma laitos. Välillä itsenäisyydestä taistellaan ja sitten taas itsenäisyys työnnetään pois. Itsenäisyys pitäisi olla jokaiselle kansalle ns. perusarvo. Luovuttamoton osa ja oikeus. Riipumatta kansan koosta tai sijainnista.

Jos olisimme joutuneet (me suomalaiset) todeliseen itsenäisyystaisteluun Tsaarin Venäjää vastaan, olisimme saaneet Tsaarin upseerin, Manneheimin, vastaamme. Hänen henkilökohtainen etunsa olisi ollut taistella Venäjän puolesta (sotilasvalansa mukaan). Venäjän vallankumous muutti hänen henkilökohtaisen etuasetelmansa. Virkaheittona upseerina hän ketterästi vaihtoi puolta. Vai vaihtoiko. Tavotteliko hän tsaarin paluuta taistelullaan vallankumouksellisia vastaan Suomen sisällissodassa. Venäjällä hän ei olisi päässyt tsaariksi, mutta Suomessa hän pääsi ylipäälliköksi ja presidentiksi.

Itsenäisyys ja sen puute voi heitellä yksittäisiä kansalaisia (Mannerheimistä lähtien) kuin kansakuntiakin sattumanvaraisesti. Itsenäisyyden menettäminen tai vapaehtoinen luovuttaminen käy yleensä helposti. Mutta kuten Englanti nyt saa kokea itsenäisyyden palauttaminen on vaivalloista. Vallasta on vaikea luopua olipa johtajat kuinka sivistyneitä tahansa.

Kaikki kansat eivät osaa eivätkä haluakaan elää itsenäisinä. Itsenäisyys saattaa itse asiassa pelottaa. Muiden käskyjen mukaan eläminen on niin helppoa ja siitä voi saada päänsilityksiä tuon tuosta. Tietenkin tietyssä tarkoituksessa. Alistustarkoituksessa.

Tuosta Koiviston muistomerkin kartasta taitaa puuttua Karjala. Mikäli huhut pitävät paikkansa Neuvostoliitto/Venäjä tarjosi heikkona hetkenään Karjalaa takaisin suhteellisen halpaan hintaan. Huhun mukaan Koivisto ei tarttunut tarjoukseen. Sitähän ei koskan saada tietää olisiko Putin tehnyt Krimkkarlan ko alueesta. Eli pystyttänyt sinne uuden Terijoen hallituksen anomaan takaisin Venäjään liittymistä. Vain tapahtunut historia on faktaa.

2 kommenttia artikkeliin “KUKA NYT ITSENÄISYYTTÄ TARVITSEE.”
  1. Eero Heikkinen sanoo:

    Elämme kansanvälisesti kriisipitoista aikaa. Näyttää vääjäämättä sille, että mitä pitemmälle sekularisaatio länsimaissa etenee sitä sekavammaksi käyttäytyminen muuttuu. Suorastaan vaaralliseksi. Sekä linjattomaksi. Toisesta maailman valtauskonnosta ei ole apua, vaan päinvastoin lisää jännitteitä ja ikäviä tapahtumia.

    Kansainvälisistä oikeuksista ja säännöistä ei ole apua vakauteen pyrkiville tahoille. Jos sellaisia tahoja onkaan. Jopa omat vääryydet esitellään kansainvälisen oikeuden mukaisina ja syytetään muita niiden rikkomisesta.

    Sergei Lavrov, Venäjän ulkoministeri on oudossa roolissa. Olen pitkään miettinyt miltä hänestä tuntuu tulla aina uudestaan ja uudestaan kertomaan kuinka Venäjä on menetellyt oikein konfliktin osapuolena tai kertomaan ettei ole osapuoli. Kun kaikki kuitenkin tietävät miten asiat ovat, tai ainakin tietävät miten asiat on meille kerrottu.

    Olemme sanoneet järjestyksen ylläpitosopimuksen irti ja korvanneet sen omalla heikkolaatuisella esityksellä. Tuohon irtisanomiseen on ollut voimakas tahto. Nähty sillä saavutettavan monimuotoisempi yhteiskunta. Ja niin on tapahtunutkin. Monimuotoinenhan siitä on tullutkin. Meilläkin lainsäädäntö on trimmattu niin, että omissa varassa toimitaan kansainvälisilläkin kentillä

  2. Eero Heikkinen sanoo:

    Järjestyksen ylläpitosopimusta on kirkko jollain tavalla ollut tukemassa. Mutta nyt kirkkokin on selvästi sekulaari. Eli sen merkitys on lakannut. Valtiolla ei ole erityistä instanssia, jonka kanssa se voisi sopimusta ylläpitää. Siinä mielessä tilanne on vakava. Viime sodan aikana valtionjohto tosin ymmärsi asian ja piti tietoutta yllä ja kansakin asian sisäisti. Vaikka sodanjälkeisessä kirjallisuudessa asia jo unohdettiin ja vaiettiin.

    Tuosta Lavrovin asemasta vielä. Muistellaampa millainen polemiikki oli Soinin yksityisestä tilaisuuteen osallistumisesta Kanadanmatkallaan. Hän sai valtavat moitteet, ettei ollut yksityisenä henkilönä pysynyt läpi vuorokauden virallisella Suomen linjalla. Soini selvisi haukuilla. Lavrov ei ehkä selviäisi yhtä pienellä kuhmulla. Mikäli hän pysyisi totuudessa, poiketen Venäjän virallisesta linjasta.

    Voi kuinka lähekkäin vaatimukset ovatkaan meillä ja Venäjällä. Ero löytyy vain rangaistuksen tasosta. Lavrov ei toista vaihtoehtoa kokeillutkaan. Varmaan hyvä hänen omalta kannaltaan.

css.php