TERÄSTÄ JA ALUMIINIA

EU:n lähtökohta oli teräs- ja hiiliyhteisö. Rauhottamaan Saksaa ja Ranskaa. Kohtalon ivaako, kun Trump uhkaa terästulleilla. EU:n perusteilla. Teräs ja hiiliyhteisöllä tavoiteltiin rauhaa. Nyt samoilla elementeillä viritellään kauppasotaa.

On ollut vain ajan kysymys milloin joidenkin maiden on ryhdyttävä suojautumaan taloudellisesti. Kaupankäynti on tasapainotonta. Maailmamkaupan pitäisi olla nollasummapeliä. Eli viennin ja tuonnin tulisi olla viimeistään pitkällä aikavälillä tasapainossa kunkin maan kohdalla. Yksi syy valtioiden velkautumiseen on juuri kaupan tasapainottomuus. Siinä rytäkässä myös yritykset ja kansalaiset pakkaavat velkaantumaan.

Tullit saattavat olla pelastus liialliselle tavarantuotannolle ja jyrkälle ilmasto-ongelmalle. Samoin ihmikunnalle. Ei tarvitse riuvata kilpailua viimeiseen tappiin ja vetää ihmisistä viimeisetkin mehut.

Meilläkin aloitetaan ihmisten valmistaminen tuotantoon ja kilpailuun jo varhaiskasvatuksessa. Virallinen ajatus on taata kaikille mahdollisuus hyvään oppimiseen. Sen kääntöpuoli on asettaa ihmisten rasitus ääriasentoon.

Onko kukaan tullut miettineeksi mikä on hyvä elämä. Onko se sama kuin huippuunsa viety tuottavuus. Olisiko tuossa ainesta yhteiskunnan suunnittelun pohjaksi. Ei ole. Muut kuitenkin tehostavat tuotantoa ja ihmisten valmiutta huipputuottavuuteen. Kilpailkaamme siis viimeiseen hengenvetoon. Ajatuksella saappaat jalassa…

Onko EU jo vanhanaikainen. Hajoamassa oleva yhteisö brexitteineen. On ollut selvääkin selvempi, ettei mikään imppeeriumi pysy kauan pystyssä. EU on juuri tuollainen keinotekoinen systeemi.

Monissa asioissa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Mutta niistä voidaan kussakin tapauksessa sopia erikseen ns. halukkaiden kesken.

Onneksi EU:n yhteistaloutta ollaan vastustamassa ainakin pohjoismaissa. Ja se onkin todella viisasta ihan jo ihmistutemuksen perusteella.

3 kommenttia artikkeliin “TERÄSTÄ JA ALUMIINIA”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Keskuspankki pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Koron joka on pohjana kansalaisten asuntolainoille. Tuo herättää vähän ihmetystä kun taloudessa menee paremmin. Pelkääkä keskuspankki ihmisten raektiota vai heidän ylivelkaantumistaan. Etteivät he kestäisi lisäkorkorasitusta. Vai onko tuo mielialakysymys. Eli keskuspankki (komissio) haistaa ihmisten levottomuutta. Voisi kuvitella, että jotakin on vinossa. EKP on kylvänyt lisärahaa jo pitkään markkinoille ostamalla velkakirjoja. Minkähän varassa talouden vireys Euroopassa on. Näitä sietää kysellä.

    Onko kauppasodan uhalla jotain merkitystä. Ja Unionia uhkaavalla hajaannuksella. Englannin lähdöllä Unionista ja Pohjoismaiden vastustaessa yhteistä taloutta. Eli rahaliiton syventämistä. Vaihtoehtoja on. Vaikuttaako kaikki vai vain osa uhista.

  2. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Länsimaissa on erikoinen tilanne. Meidän hintatietoisuutemme on huonolla tolalla. Tuotteet ovat tuloihimmen nähden halpoja. Niin halpoja ettemme saamallamme tulotasolla pysty niitä tuottamaan. Tuotteet onkin tehtävä tai teetettävä halpamaissa. Tuote voi olla nimetty eurooppalaisella, kuten usein onkin, tuotemerkillä. Mutta tuotteessa lukeekin made in Kiina. Braunut ja Bossit ym. valmistetaan Kiinassa.

    Tekstiilit tuotetaan pitkin itäistä pallonpuoliskoa. Tuotano siirtyy aina uusiin kehittymättömämpiin maihin. Sitä mukaa kun vanhan valmistusmaan palkkataso nousee, tai ympäristövaatimukset tiukentuvat. Näin me fiksut länsi-ihmiset toimimme.

    Mitä tapahtuisi, jos kaikki kuluttamamme tuotteet valmistettasiin omalla kustannustasolla. Millainen markkina- tai palkkatasoshokki syntyisi. Rahamme eivät riittäisi nykyisenlaiseen elintasoon. Miten työmarkkinajärjestöt reakoisivat. Syöksähtäisikö inflaatio ripeään nousuun, EKP:n ulottumattomiin, hallitsemattomaksi.

    Inflaatio voisi olla monelle velkaiselle maalle pelastus. Verotulot pompsahtaisivat ylös ja jakovaraa syntyisi politikkojen iloksi ja kehuskelunaiheeksi.

    Tälläinen ajattelu on mielikuvituksen ja todellisuuden rajamailla, mutta kuitenkin mahdollinen. Nyt kun tuontitullit alkavat ilmestyä taloutta ohjaamaan. Nykytilanteen vinoutuma on kuitenkin realiteetti tälläkin hetkellä. Siihen ei tarvita mielikuvia avuksi.

  3. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Politikkojen pitäisi olla liittoutuneita kansan ja ainakin äänestäjiensä kanssa. Valitettavasti he harrastavat muitakin liittosuhteita. Vasemmistoliitto vai mikä se aikanaan olikan nimeltään oli liitossa muuhun kansainväliseen vasemmistoon ja ehkä sai rahoitusta itänaapuriltamme. Nyt se liittosuhde on katkennut ja tyylikin on muuttunut.

    Nyt on vastaavasti oikeisto liittoutunut kansainvälisten yritysten kanssa ja on politikoimassa heille verovaroja. Nyt näitä liittoutumia kaupataan markkinointiosaamisella, kansalle myönteisinä ja hyödyllisinä kytkentöinä. Mainosmiehet saavat näyttämään järjestelmät kansalle edullisina ratkaisuina. Ennen kytkennät piti visusti salata. Nyt ollaan muka avoimia. Edistystä on siis tapahtunut, mutta onko lopputulos parempi.

    Olisi varmasti helpompi elellä, jos näitä puliveivauksia ei näkisi tai jättäisi seurannan ammattilaisille heidän keskennään puitavaksi. Sekin on vaarallista, jos kansa alkaisi elää omaa elämäänsä. Ottaisi yhteiskunnalta irti mitä on irti otettavissa ja välttelisi samalla velvoitteitaan. Juuri tuollaista ajattelua politikot kaiken aikaa toiminnallan opettavat. Vaikka eivät sitä ehkä huomaakkaan.

    Politikoille on todella onni, että kansa aina uusiutuu. Seuraava sukupolvi sallii kaiken jatkuvan siitä mitään tietämättä. Politikoilla perinne siirtyy joustavast seuraavalle polvelle. He kun nuohoavat yhdessä, sekä entiset että uudet tulokkaat. Oppi siirtyy vaivattomasti henkilökohtaisten etujen saattelemana.

css.php