NAISTEN PAPPEUSURA 30 V

Naisten pappeusoikeutta perustellaan Raamatunlauseella; ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei miestä eikä naista. Jotenkin noin se perustelulauseke kuuluu. Valitettavasti alkuperäinen ja ainut tarkoitus taisi olla, että oppia voi julistaa kaikille. Ei siinä pappeudesta ollut kysymys. Taisi olla Aimo T Nikolainen joka alkuun vastusti naispappeutta, mutta muutti kantaansa juuri tuolla perusteella. Ilmeisesti paineen alla.

Sillähän ei ole merkitystä kuka puhuu kunhan puhuu oikein ja opin mukaan. Pappeuttahan Uuden Testamentin mukaan ei olekaan. Vanhassa Testamentissa pappien tehtävä oli uhrata kansan puolesta sovitukseksi. Jeesu teki sen kokonaisvaltaisesti, eli pappien virka lakkasi systeemin muutokseen. Kysymys naispappeudesta oli jo tuolloin selvillä.

Taisi olla Liisa Riippa, joka enimmäisenä näkyvästi taisteli oikeudesta papiksi. Ja siitä on paljon enemmän aikaa kuin 30 vuotta. Hänen ympärilläänn taisi käydä laajakin kohu.

Vanhan sanonnan mukaan sodan ensimmäinen uhri on totuus. Ei totuuden kuolema niin suurta mekkalaa tarvitse. Tuo väärin käytetty Raamatunlause ajaa saman asian kuten nykyinen sotekin. Totuutta on opittu käsittelemään eli tuunaamaan.

Nykyinen pappien koulutus johtaa heidän ajatuksiaan harhaan. Heidän täytyy toimia kuin akateemiset yleensä, mutta se ei ole sopusoinnussa tehtävän kanssa. On vaara nousta Jeesusta ylemmäksi. Oikoa Hänen oppiaan. Kun tiettävästi oppiin ei ole näinä 2000 vuotena tullut muutoksia. Se on ollut käyttökelpoista kaiken aikaa.

2 kommenttia artikkeliin “NAISTEN PAPPEUSURA 30 V”
  1. Taikka sitten se teksti meni sanasta sanaan näin:

    ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”

    Ja koko juttuhan löytyy osoitteesta:
    http://raamattu.fi/1933,38/Gal.3.html

  2. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Juuri niin. Tuo Raamatunlause kertoo, että kaikki rotuun, väriin ,kansallisuuteen katsomatta pääsevät osalliseksi pelastuksesta. Taitaa olla sitä tasa-arvoa opin suhteen ja laajemminkin. Sitä ei ole vain noin ymmärretty. Vanhassa Testamentissa, jossa juutalaiset edelleen ovat , pitivät opin heille kuuluvana. Mutta kun systeemi vaihtui osallisuusmahdollisuus laajeni kaikkia koskevaksi. Mekin olemme tuosta linjanvedosta osallisia tai ainakin mahdollisia.

    Tuon lausuman perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä kuka oppia levittää. Kunhan levitetään ja oikein kerrotaan. Pääasia on aina pääasia. Pääasioita on vaikea kaiken maailman tiedonvirrasta poimia.

css.php