KASVAAKO HUOLI VAALIEN KIERROSLUVUSTA.

Enteitä on. Asiantuntijat kääntävät jo kelkkojaan ja valitsijayhdistykset joutuvat siirtymään kiihdytyskaistalle. Onhan tässä vielä päiviä aikaa kamppailuun.

Suuri huoli on miksi äänestäjät ovat liikkeellä niin innokkaasti. Ovatko he kannattamassa jotakin vai vastustamassa nykymenoa. Vaikuttaako hallituspolitiikka. Onko hallitus nostattanut ärsytystä eri kansankerroksissa.

Saattaa olla monen kohtalo kiinni vaalien tuloksesta vaikka eivät olekaan kuin äänestäjiä. Hallituksenkin kokoonpano sattaa tulla arvioinnin kohteeksi, jos parlamentarismia oikein ankarasti tulkittaisiin. Niinhän sitä joissain maissa tehdäänkin.

Sotekin saattaa taustalla tehdä tehtäviään äänestäjien mielessä. Saamme siitä jatkuvasti uutta tietoa, ettei siinä olekaan ajateltu kansaa, sairastavaa kansaa, eikä yhteiskunnan kukkaroa.

Tosiasiahan on ettei mitkään valitsijayhdistykset hämärrä ajattelevaa kansaa. Puoluehan siellä on takana ja puolueen lukuun äänet menevät. Saattaa olla vain Paavon kohdalla, ettei hänen puoluettaan pysty tarkasti nimeämään, niin hyvin hän on kermavaahtonsa vispannut. Suurin osahan on aidosti puolueensa ehdokkaana. Ja pulueelle kannatus meneekin tai kannatuksen puute.

Mielenkiintoiset vaalit. Kansa on tehnyt niistä mielenkiintoiset.

10 kommenttia artikkeliin “KASVAAKO HUOLI VAALIEN KIERROSLUVUSTA.”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Voisihan monen ehdokkaan kannatus olla suurenpi jos puolueen politiikka ja puoluejohdon karisma eivät oli haittona. Demareilla voisi kuvitella niin olevan ja samoin keskustalla. Vanhanen pärjäisi oppositiopuolueen edustajana ehkä paremmin kuin Sipilän hallituksen kylkiäisenä.

    Pohjakirjoituksessani sanoin ettei ole ajateltu yhteiskunnan kukkaroa. Jotkut ovat ehkä ajatelleet liikaakin.

    Hallitus ei ole ymmärtänyt ettei kaikki yritystoiminta ole maallemme hyväksi. Silloin kun yritykset eivät toimi vapailla markkinoilla vaan ovat riippuvaisia (tai riippuvat) yhteiskunnan nisästä, olemme menneet, tai hallitus on mennyt pahoin vikaan. Ymmärtäväiset äänestäjät saattavat tuon tosiseikan huomata ja vievät sen äänestyskäyttäytymiseensä.

  2. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Presidentin-vaalit lähestyvät! Näyttää siltä, että lopputulos on jo selvillä, riippumatta siitä, mille ehdokkaalle meikäläinen äänensä antaa!

    Suomen kansalaisena käytin kuitenkin äänioikeuttani, antamalla ennakkoääneni omalle valitsemalleni ehdokkaalle.
    Eipähän tarvinnut matkustaa kovin pitkälle sen vuoksi. Lähin äänestyspaikka oli järjestetty Norrköpingin raatihuoneelle. Täältä kotoa on sinne vain noin kolmekymmentä kilometriä.
    Toista kertaa ei sinne kai sitten tarvitsekaan matkustaa, jos povailut Niinistön valinnasta jo ensi kierroksella pitävät paikkansa. Toinen ilmoitus äänioikeudestani, mahdollista toista kierrosta varten, on vielä tallella…
    Varsinainen äänestyspaikkani vaalipäivänä olisikin ”3 Myllymäki” KK Tavastia/Vanajaveden Opisto. Sinne olisikin jo vähän pitempi matka, ajatellen että olen asunut täällä Ruotsissa jo 60-luvulta lähtien.

    Tulee olemaan mielenkiintoista seurata äänten laskentaa vaalipäivän iltana. Sehän käy hyvin sopivasti YLE-areenan kautta, mutta ehkä mielenkiintoista on seurata asiaa SVT:n raportoimana, ja nähdä miten täältä käsin arvioidaan vaalien tulosta! Onhan SVT:kin valinnut mukaan vaalitulosta odottelemaan Riikka Uosukaisen. Todellinen ”raskaan sarjan” poliittinen kommentaattori!

    https://www.svt.se/nyheter/uutiset/svt-uutiset-valvoo-presidentinvaaleja

    No, nyt minulla on oma ehdokas. Olisi kiva saada tietää Teidän arvioitanne siitä, mikä järjestys muiden ehdokkaiden menestyksestä Niinistön jälkeen? Voisiko siitä saada jonkinlaista osviittaa, seuraavia kansanedustaja-vaaleja ajatellen?!

    Terv! Tapsa

  3. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Tuo 30 kilometriä on hyvän asian puolesta suoritettuna lyhyt matka ja olisi maallemme hyväksi jos joutuiset sen suorittamaan toistamiseen. Etäänmältä katsottuna Suomen politiikka saattaa näyttää erilaiselta. Sydänmailta katsottuna näkökulma saattaa taas paljastaa uudemman kantin.

    Muistan joskus nuoruudessani ajelleeni ihmisiä äänestämään. En niinkään polittisesta valveutuneisuudesta kuin siitä, että oli mukava vasta kortin saaneena ajella. Ja vielä hyödyllistä ajoa, tosi tarkoituksessa, maksutta. En minä eikä kukaan muukaan tarkistanut kelle kyydittävät äänensä antoivat. Vaalisalaisuus oli rikkumaton, sitä kunnioitettiin. Kyselijää ei olisi vastaavasti kunnioitettu.

    Vaalit näyttää säilyttäneen merkityksensä. Niistä innostutaan kerta toisensa jälkeen. Vaalien hetkellä kansalla on valta ja voima. Keikkuen kukkulan kunkkuna, jota ehdokkaat joutuvat kumartamaan äänestyspaikkojen sulkeutumiseen asti. Pudonneilla nöyryys jatkuu, mikäli haaveilevat seuraavasta yrityksestä. Vaalien voittajat yleensä vaihtavat välittömästi tyyliä tulosten selvittyä. Näin se meidän ihmisten kesken menee.

    Valta ja näkökyvyn menetys kulkevat käsikkäin.

  4. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Meneekö piolittiset päätökset vaalien katveessa huomaamatta. Varsinkin tuo sote huolestuttaa. Siitä tulee jatkuvasti uutta nippelitietoutta. Nimen omaan asioita tullaan hoitamaan nippelitasolla. Varsinainen hoito näyttää jäävän taka-alalle. Tärkeimmiksi näyttää nousevat kullekin kansalaiselle laadittava budjetti ja sairastavuusennuste sen pohjaksi. Ennustajaeukot ja selvinnäkijät kehiin. Näkymä tulevaisuuteen tulee olla selvä, kun henkilökohtaista budjettia laaditaan. Kuka ne ehtii tehdä vai onko jo tietokoneohjelma ostettuna, joka räpsii kullekin euromäärät ja taudit. Vaatisi paljon selvennyksä tällaiselle ihmettelijälle, joka ei niele kaikkia ylhäältä annettuna, vaan pyrkii ajattelemaan ihan itse.

    Kannattaisin hoitosuunnitelman tekemistä politikkojen sokeuden takia.

  5. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Olette varmaan panneet merkille, että oikeastaan sotesopasta ei ole nyt viimeisiin pariin-kolmeen viikkoon väännetty peistä lainkaan.
    Kansakunnalla on paljon tärkeämmät asiat mielessä nyt.

    Kansakunnalle täytyy valita seremoniamestari, että seuraavien kuuden ”itsenäisyys”päivän pukuloisto ja tittelit saavat jatkumoa.

    Mutta toisaalta mulla on tuolla peffankannikan tyvessä, eli siis siinä kuuluisassa ”selkäpiissä” sellainen kutkuttava tunne, että sotesoppaa kehitellään kaikessa hiljaisuudessa, vaikkei siitä julkisuuteen mitään tietoa nyt tulekaan.

    Siis se kutkutus johtuu siitä, että Suomihan on kaikenlaisten väliaikaisten maksujen luvattu maa. Ehkäpä joku porukka jossain suunnittelee väliaikaisen valinnanvapausmaksun luomista, ainakin siksi ajaksi kunnes sotesoppa saadaan käymään kunnolla. Mutta koska kaikki väliaikaiseksi laaditut rahastukset Suomessa tuppaavat jäämään pysyviksi, niin saadaanpa pian huomata sekin, että kalliiksi tulee sekin veivaus, ainakin niille jotka joutuvat rahan tienaamaan selkänahkaansa venyttämällä?

    Tuli nyt vaan tämmöinen mieleen.

  6. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Suomessa keskusteluun ja varsinkin polittiseen horisonttiin sopii kerralla vain yksi, siis, yksi asia. Se jota halutaan salassa viedä eteenpäin jätetään taustalle ja silmäntasalle nostetaan jokin vähemmän polittisesti haitallinen. Vaalithan nyt sattuivat hyvään saranaan ihan luonnostaan.

    Sotesoppa on jo kuin paikattu tilkkutäkki. Siis tilkuista kyhätty ja jo paikattu ennen käyttöä. Alan yritykset vievät ja oikeisto-orientoituneet politikot eivät edes vikise. Valta on vaihtunut. Voisi kuvitella jo vaikka korruptiota, jos sitä olisi lupa mainita näin korruptiovapaassa maassa.

    Tilapäinen maksu, tilapäinen vero on kuin kirkon oveen naulattu teesi, voimassa vielä 500 vuoden päästä. Naulaajaksi välttää pikkupolitikkolauma. Takavuosina autojen tuulilaseihin liimattiin vuosittain tarra. Oliko se suuniteltu vain kolmen vuoden mittaiseksi tilapäiseksi veroksi. Tarrasta on päästy, mutta maksu jäi. Eli puhut asiaa.

    Lutherin teesit olivat kyllä asiaa ja keventivät kansan rasitusta. Ei tarvinnut ilkeyksistään maksaa kirkolle. Mitäpä jos jonkin teesin keksisi. Keveneisikö verotaakkamme. Lutherien aika taitaa olla ohi.

  7. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Vaihda Eero kirkollisverosi perjantai-pulloon. Sillee se maksutaakka kevenee ihan tänäkin aikana.

  8. avatar kuningasjätkä sanoo:

    No joo, niinkuin tuo dieselverokin, jota nyt käyttövoimaveroksi kutsutaan ja jonka nykyisin joutuu maksamaan kaikilla muilla polttoaineilla kuin bensiinillä toimivasta autosta.
    Alunalkaen sekin oli väliaikainen vero. Kun viistytluvun loppupuolella ja kuuskytluvun alussa alkoivat dieselautot lisääntymään suomessa, mutta varsinaista verokehdeltavaa dieselpolttoainetta ei vielä ollut, vaan ajeltiin naftalla, eli siis nk . kevyellä polttoöljyllä, jota myöskin mökkilöpöksi kutsutaan kun sillä lämmitetään yleensä taloja.

    Otettiin siis käyttöön väliaikainen dieselpolttoainevero, halvan mökkilöpön hinnan kompensoimiseksi.
    63-65 vuonna sitten keksittiin kuinka mökkilöpö voidaan eriyttää varsinaisesta dieselpolttoaineesta, lisäämällä siihen tiettyä kemikaalia, joka testausaineita käyttäen muutti polttoöljyn toisen värikseksi, jonkin aikaa myöhemmin keksittiin vielä furfurointiväri, jota lisättiin polttoöljyn sekaan, polttoaineiden laaduntunnistamisen helpottamiseksi.
    Mutta koska tuo väliaikainen dieselpolttoainevero oli osoittautunutkin oivalliseksi keinoksi kerätä hieman ylimääräistä tuohta autoilijoilta, valtion alati tyhjyyttään narisevaan kassaan se päätettiin jättää käyttöön toistaiseksi ja sitä sitten aina tarvittaessa tarkisteltiin ylöspäin aina kulloisenkin rahantarpeen vaatiessa.
    Tuossa kaksituhatluvun vaihteessa, oliko kenties 2002 vuonna sitten hieman järkeistettiin tuota dieselveroa, juuri samaan aikaan sen nimikin muuttui käyttövoimaveroksi, ja yletettiin koskemaan muitakin ei bensiinipohjaisia polttoaineita (maakaasu, puukaasu, jne..)
    Samalla ehkä siksi ja myös yhteisvaluuttaan siirtymisen kunniaksi veron määrä pikkuisen putosi, lisäksi sen saattoi suorittaa useammassa erässä (1-4), no tosin useammassa erässä maksellen joutuu maksamaan maksutapalisää, n. 3 euroa/erä ja jos maksua ei maksa eräpäivänä, vaan esim seuraavana päivänä, täytyy vielä pulittaa minimi-viivekorkoa toiset 3 euroa ja jos sitä ei automaattisesti osaa lisätä laskusummaan voi poliisisetä napata kilvet veksi tienlaidalla ja kirjoitella 1 000-30 000, euron pikavoiton ja ihan vaan sen tautta että on maksanut 3 euroa liian vähän tai jopa muutaman sentinkin liikaa..
    Aika hullua eiks vaan?

    Varsinaisia ajoneuvoverojahan ei tuolloin ollut, ne tulivat rahastuskuvioihin vasta 70 puolenvälissä ja sen myötä kuvaillun energiakriisin myötä. -76 allekirjoittanutkin joutui vuoden 66 mallia olevaan 1200VW pahnapuhaltimeensa ostamaan sellaisen ja hintaa oli 150 mk.
    Valtion autot ja hyötyajoneuvot olivat maksusta vapaita.

    Nyt kun bensiini- ja dieselpolttoaineet ovat jotakuinkin saman hintaisia hanakentällä, niin jotenkin vaan ihmetyttää että mitä ihmettä varten tuollainen 50 luvun muinaisjäännee väliaikainen vero siinä välissä enää kompensoi.

    Mutta kompensoihan se, alati tyhjyyttään valittavaa valtionkassan rahakirstua…

  9. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Erkille sanoisin ,että maksan kirkollisveroa ja odottelen kirkon muuttuvat oppiaan kunnioittavaksi. Saattaa olla näillä näkymin turha toivo. Ehkä eroamiset vaikuttavat paremmin ko asiaan, vaikkei eroja siinä tarkoituksessa tehdäkään. Pitkään historiaa seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että uskonnon puuttuminen vie kansakuntia harhaan. Johtajat sokeutuvat tekemään vääriä ratkaisuja. Jos vain haluaa nähdä ilmiön se pitää paikkansa. Tosiasiassa tämä havainto ei kelpaa nykyisen uskonnonvapauslakia haluavaan yhteiskuntaan. Elämme suurta harhaa, muttei se ole ihmiskunnan historiassa poikkeus.

    Verojen merkitys on aina erilainen eri yhteiskuntaluokille. Ne mitoitetaankin aina niin, että tavallinen kansalainen pystyy ne juuri ja juuri maksamaan. Ylemmille tuloluokille niillä ei ole suurta merkitystä. Verojen suhteellinen merkitys on heille pienenpi. Noissa veroissa ei ole progressiota. Sakoissakin se on ainakin toistaiseksi.

  10. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kirkostaeroamisen vaikutukset saattavat johtaa kirkkoa harhaan. Kun syyt ovat uskonnonvastaisuus ja taloudellisuus, eli veronmaksun välttäminen. Kirkko voi lukea viestin väärin niinkuin lukeekin. Kirkko ajautuu yleisöä kosiskellessaan yhä kauemmas opistaan. Menettäen kohta todelliset jäsenensä. Ehkä ennusteet ovakin olleet jo kauan tuon suuntaiset.

    Tuosta kirkon ajautumisesta hyvä esimerkki on Helsingin uuden piispan Teemu Laajasalon sotkut. Se kuvaa myös hyvin ”selkärangan” murtumisen seuraukset laajemminkin yhteiskunnassamme eikä vain kirkon sisällä.

    Kirkon kehitys on myös yhteiskuntamme kehitystä. Valitettavasti tuota syy-yhteyttä ei ole tunnustettu. Havaittu se on valtavan kauan sitten. Nykyinen suuntaus on nyt muodissa. Muodilla on tapana vaihtua. Sitä odotellessa.

css.php