RAKENNETAAN LIITTOVALTIOTA, PALA PALALTA.

EU käy oikeutta arvoista. Eli arvot on kriminalisoitu. Ne arvot joita EU ei ole hyväksynyt. Yleensä tehdystä rikoksesta käydään oikeutta. Teko on pitänyt laissa nimetä rikokseksi. Arvot ovat löyhä peruste rankaisitoimille. Stalinilla ja Aatulla oli arvonsa ja he toimivat sen mukaisesti. Oli organisatiot jotka hoitivat nuo arvorangaistukset.

Voisiko kuvitella, että nyt ollaan polittisiin tarkoituksenmukaisuuksiin liukumassa. Nyt otettu askel vaikuttaa lyhyeltä ja on vielä vaikesti huomattavissa. Suunta on kuitenkin selvä. Tehdäänhän se hyvän asian puolesta – niinkuin aina tälläisessa menettelyssä.

EU tähtää liittovaltioon ja tarvitsee hyviä esimerkkejä varoitukseksi muille. Nuevostoliitto lähetti panssarit, mutta EU:n toimikin on samaa sukua – pikkuserkku. Onko tämä sitä Saksan ja Ranskan yhteistyötä. Jossain vaiheessa myös heidän välinsä tulevat selvittelyn kohteeksi. Kumpi jää johtoon.

EU on hyvin epädemokraattinen. Meillä äänestäjillä on vain omat ehdokkaamme, oliko se Suomen osalta 13 klp. Muu osa parlamenttia toimii niinkuin tahtoo ja komissioon meillä ei ole mitään puuttumista. Parlamentin enemmistö ja komissio voi toteuttaa ajatuksiaan äänetäjiemme tahdon vastaisesti. Saksan ja Ranskan johtajie emme näe kuin kuvista saati vaikuttaa heidän valintaansa. Kuitenkin he määrittävät Unionin suunnan.

Nyt moititaan puolalaisia siitä, että he ovat väärin äänestäneet. Puola oikaisee mahdolliset mokansa itse kuten muutkin demokraattiset maat. Vain puolalaiset tietävät miten heidän maataan tulee hallita. Hallitaanko vastaisuudessa EU:ta pelolla.

Puhun nyt Puolaan suunnatusta painostuksesta ja rankaisutoimesta. Ja muista entisen itäblogin maiden painostuksesta. Minusta he ovat jo aikanaan kärsineet vääryyksistä.

Kommentti artikkeliin “RAKENNETAAN LIITTOVALTIOTA, PALA PALALTA.”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kun on seurannut Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä ihmetyttää kuinka itsenäistymisasiassa ei ole tapahtunut mitään kehitystä maailmanlaajuisesti eikä meidän ns. sivistyneissäkään maapallon osissa.

    Näyttää todella sille, ettei itsenäistymiselle jätetä muuta mahdollisuutta kuin aseellinen taistelu. Suomella oli pieni hetki, joka käytettiin hyväksi. Isäntämaan hetkellinen heikkous. Muutenhan asiat hoidettiin huonosti. Viro ja kumppanit saivat myös itsenäisyytensä Neuvostoliiton heikkouden hetkellä.

    Jos oikein muistan, Amerikkakin kävi itsenäisyystaistelun Englantia vastaan.

    Kataloniassa äänestettiin väärin. Espanjahan ei voi semmoista äänestystulosta hyväksyä. Väärin äänestyksen jälkeen alkaa vahvemman oikeus.

    Mielenkiintoista verrata Puolan äänestystä Katalonian vastaavaan. Ja EU:n suhtautumista kannattaa seurata ja arvioida rehellisesti tykönään. Kataloniassa/Espanjassa se on EU:n mukaan Espanjan sisäinen asia, mutta Puolassa se ei vastaavasti ole. Nämä asiat opettavat EU:sta paljon, mikäli viestit oikein ymmärretään tai halutaan ymmärtää.

    Ei juuri koskaan politikot ole rehellisiä missään asiassa. He ovat aina politikkoja. Se, jos mikä on suureksi vaaraksi rauhalle ja kansalaisten hyvinvoinnille ja hyvälle elämälle.

css.php