HÄMEEN SANOMIEN PÄÄKIRJOITUS TÄNÄÄN 1.3.2017 JA HISTORIAN TODELLISUUS.

Hyvä pääkirjoituksen kirjoittaja, tekstissäsi on paha historian virhe.

Kirjoitat:”Kirkko ei näytä olevan juuri nyt valmis tulemaan mukaan tähän päivään, eikä tasa-arvoon. Se on valitettavaa ennen muuta kirkon itsensä kannalta. Asian ei pitäisi olla ylivoimainen. KIRKKO ON ENNENKIN UUDISTUNUT. TÄNÄ VUONNA TULEE KULUNEEKSI 500 VUOTTA USKONPUHDISTUKSESTA.”

Olet ymmärtänyt asian väärinpäin. Uskonpuhdistuksessa kirkkon toiminta ja julistus puhdistettiin ylimääräisestä roinasta Raamatun mukaiseksi. Nyt tämän avioliittolain ja tasa-arvon rynnistyksellä yritetään vesittää Raamatun ohje tässä asiassa. Eli yritetään palata tapoihin ennen uskonpuhdistusta.

Jeesuksen toiminta ja opetus oli ensimmäinen merkittävä uskonpuhdistus silloisen hengellisen ylimystön keksimistä tavoista.

Vanhassa Testamentissa kerrotaan useista oikean opin palautuksista, jotka olivat koituneet kansalle raskaiksi yhteiskunnallisten muutosten melskeissä.

Piispoilla, Irja Askola ja Björn Vikström, on oma julkisuushakuisuus pontimena. He ovat nähneet tilaisuutensa tulleen esillepääsemiseksi. Tasa-arvoihmiset eivät ole heistä pitkään kiinnostuneita kunhan saavat tahtonsa läpi ja kirkon nöyrtymään.

On surullista, että Raamatun ymmärtäminen on näin huonoissa kantimissa. Huonoilla tiedoilla ei pysty edes suorittamaan valintaa vaihtoehtojen välillä.

20 kommenttia artikkeliin “HÄMEEN SANOMIEN PÄÄKIRJOITUS TÄNÄÄN 1.3.2017 JA HISTORIAN TODELLISUUS.”
  1. avatar kuningasjätkä sanoo:

    No mä en noista tasa-arvoavioliitoista niinkään kykene mitään muuta taoteamaan kuin sen että 1/3 osa kansanedustajista avustajineen on Homoja ja luput tai yhteensä ainakin puolet on seinähulluja, + – 12%marginaalilla.
    Väittäkööt joku toista jos haluaa.

    Mutta nyt kun tähän on tultu että samaa sukupuolta olevat saavat mennä virallisesti naimisiin ja perustaa perheen, niin mikäs se sellainen perhe olisi jossa ei ole omatekemiä lapsia?

    Joten seuraavana puheenaiheenahan sitten tietenkin on se että täytyy saada laki jonka nojalla voi jokainen haluava pari saada hedelmöityshoitoja, jotka kela kustantaa?

    Kyllä me vielä kuulkaa senkin ihmeen näemme, tai ainakin jotkut meistä, että jonain päivänä koiraskin poikii!

  2. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kuningasjätkä käyttää reippaita ilmaisuja, ehkä ne juuri sentähden osuvat terävästi asian ytimeen ja valaisevat tulevaa.

    Aina kun poiketaan luonnollisen ulkopuolelle ylitetään raja jonka jälkeen aukeaa aava hyllyvä suo ilman kiintopisteitä. Tasa-arvoinen avioliittolaki rikkoi luonnollisen rajan.

    Pian käsitteyyn tuleva eutanasialaki on aivan samanlainen. Tulemme näkemään väärinkäytöksiä. Tulemme lähestymään ennen pitkää 30-40 luvun Saksan mallia. Mitään luonnollista estettä sille ei ole enää. Kun valtion talouskin tulee entisestään heikkenemään soten tultua voimaan.

    Uskonnostamme irtautuminen ja näiden lakien ilmestyminen ja läpimeno ovat ajoituksineen hyvin linjassa. Liittyvät toisiinsa vaikka yhteyttä ei varmaan kaikki edes huomaa. Yhteyttä yritetään paremminkin peitellä.

    Pitäisi muistaa, että niinsanottu sivistys ei pitele väärinkäytöksiltä, sivistys jopa suojaa vääryyttä. Siihen tarvitaan järeänpää ohjausta.

    Miksi toisin ajattelevat ministerit eivät ole tuoneet kantaansa esille. Ehkä ministerin pesti on ylitse muiden arvojen.

  3. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Mutta kaikkein hassun juttu on, tämän lehtijutun :: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005109919.html
    kertomus siitä että tasa-arvoiseen avioliittoon vihittäessä, riittää kun vain toinen vihittävistä on paikalla maistraatissa??
    Meneekkse homma nyt sit niin että kuka tahansa voi mennä kenen tahansa kanssa naimisiin kunhan se joka tahtoo on vaan paikalla sanomassa tahdon, ja sitten vaan ilmottaa älypuhelimella takstiviestillä sille toiselle, jonnekin puolelle suomea , että ”hei kuule, mentiin tuossa just viis minsaa sitten naimisin, että sä ootkin nyt ukkomies.. eiks olekin kivaa”

    Voi kamalaa….

  4. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Anteeksi vain kuningasjätkä, kun en uskonut kirjoittamaasi ennenkuin avasin linkin. On se niin utopistinen juttu.

    Koko tässä homo-lespo hommassa täytyy olla ensihuumasta ja muoti-ilmiöstä kysymys. Emme kai ole kansana noin poikkeavia. Nämä parit ylittävät uutiskynnyksen vain ilmoittamalla olevansa poikkeavia. Saavat ollakin, mutta koko maailmalle kerominen on outoa. Historiankirjoitus ja väitöskirjojen tekijät saavat helppoja aiheita tutkiessaan aikaamme.

    Voi niitä lapsia, jotka lähtevät näistä kodeista koulutielle. Yhteiskunnalla tulee olemaan työlästä hoitaa heidän tasa-arvoaan. Eivätkä he tiedä ketä he oikeasti ovat.

  5. avatar Kari Jokinen sanoo:

    Kuningasjätkä: ”………..Joten seuraavana puheenaiheenahan sitten tietenkin on se että täytyy saada laki jonka nojalla voi jokainen haluava pari saada hedelmöityshoitoja, jotka kela kustantaa?……”

    Tiedoksi sinulle, että osittain tuo on jo nykyisen lain puitteissa järjestetty. Pääsääntöisesti Kela kustantaa hoitoja ainakin kolmen alkion istutuksen määrään asti. Hedelmöityshoitoja voidaan antaa avio- ja avopareille sekä naispareille ja itsellisille naisille. Miesparien lastensaantiin Kela ei anna tukea.

  6. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kiitos Kari Jokiselle hedelmöityshoitoja koskevasta kommentista. Jossakin sentään raja kulkee. Miesparit eivät saa yhteiskunnan kustantamia hedelmöityshoitoja, enkä pysty kuvittelemaankaan mihin ne hedelmät istutettaisiin. Tämä oli ehkä turha heitto.

    Keskustelu on ajautunut kauas alkuperäisestä. Hämeen sanomien pääkirjoituksessa kirkkoa kehotettiin uudistumaan väärään suuntaan eli aikaan ennen uskonpuhdistusta. Juuri tietämättömyys sattui silmään ja pani toimimaan. Alkuperäistä tekstiäni kauppasin myös mielipidepalstalle, mutta uskonnollisena kannanottona se ei saamani tiedon mukaan sinne sovi. Kuitenkaan se ei ollut kannanotto eikä mielipide vaan asiavirheen oikaisu.

    Uskonnonvpauslaki on johtanut tällaiseen käytäntöön. Ehkä kaikki ei lakia laatiessaan ja eduskunnassa sitä hyväksyessään ymmärtäneet mihin se vie. Islamista tiedämme ehkä enemmän kuin omasta kristinuskosta. Islamiin uskonnonvapauslaki ei ole purrut samalla tavalla.

  7. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Vielä nämä sukupuolisesti kieroutuneet vaativat jopa kirkon siunausta toiminnalleen;

    ”Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.” (3. Moos. 20:13)

    Tekisivät, mitä tekevät, mutta jättäisivät kirkon tämän ulkopuolelle.
    Mikä on eettisten arvojen murentamisen seuraava askel? Lasten ja alaikäisten hyväksikäyttökö?

  8. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Niin, niin Kari Jokinen.

    Ei vielä miespareille anneta hedelmöityshoitoja, ei vielä.!
    Mutta kun nyt on saatu jo jalka ovenrakoon , niin siitäpä on hyvä jatkaa vatimuksia!

    Seuraavat keskustelut varmaan alkavat johtaa siihen että miesparit vaativat tasa-arvoista kohtelua myöskin hedelmöityksen osalta, nythän he ovat eriarvoisessa asemassa nais-homo-pareihin nähden?

    Yleensä mun ennustukseni ovat toteutuneet , ennemmin tai myöhemmin.
    Joten odotelkaapa vaan kohtapa keskustelu asiasta alkaa.

    Kyllä meistä joku vielä joskus näkee sen ihmeen että koiras ihan oikeasti poikii…

    Mitä tulee tuohon linkittämääni lehtijuttuun, niin hieman pelottava ajatus siitä hiipii mieleen.
    Ajatelkaas että olisi sellainen tilanne, että joku homppeli olisi kamalan rakastunut johonkin mieheen, Vaikkapa nyt Kariin? Hän vain marssisi maistraattiin ja ilmoittaisi että minäpä haluan Karin kanssa naimisiin, eikä muuta kuin leimat lappuun ja Karistakin tulisi ukkomies, aivan tietämättään… (siis tämähän oli vain kauhuskenario, mutta sen tuosta lehtijutusta voi ymmärtää, ettei toisen osapuolen tarvitse olla edes paikalla kun vihitään?)

    Että sikäli……

  9. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Silvon Tapsa laittoi järeitä kommentteja, jotka varmasti luokiteltaisiin ajan tyylin mukaisesti vihapuheeksi, jos ne ei olisi tuollaisenaan Raamatussa. Tuo onkin hyvä pointti, kirkon jättäminen homouden ja lespouden ulkopuolelle. Nämä ominaisuudet eivät kuulu kirkon erityiseen suojelukseen. Seuraavana vaaditaan kirkon siunausta kaikelle epämääräiselle jopa rikoksille. Eli tarjolla on nykyajan anekauppa.

    Kyllä kirkko eli papisto siihen menee, yty on niin kova ja julkisuus houkuttaa. Pitäkääpä papit kiirettä, silla kauan tämä julkisuusikkuna ei ole auki. Mielenkiinto yleensä lakkaa, kun aihe on kaluttu ja aiheen myytävyys laskee. Mutta lukekaapa ensin mitä Raamattussa aiheesta sanottaan, sekä Vanhan Testamentin että uuden Testamentin puolella.

    Mikäli kirkko virallisesti hyväksyy samaa sukupuolta olevien vihkimisen, OLISI REHELLISTÄ ILMOITTAA SEN TAPAHTUVAN VASTOIN RAAMATUN OHJETTA JA KIRKKO ON TIETOISESTI LUONUT OMAN RINNAKKAISEN OPIN. Eli sanoutua irti Raamatusta, jolloin ihmiset voisivat omatoimisesti etsiä sen oikean opin.

  10. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Ja tämähän tasa-arvoistuminen naimispolitiikassa on vasta jäävuoren huippu.
    Nythän on vasta ensimäinen episodi asiasta meneillään..

    Entäpä sitten kun tulee eteen se, että kaikki muutkin ”kieroutuneet” alkavat vaatimaan tasa-arvoista kohtelua?

    Ottakaamme nyt esimerkiksi vaikka kuvitteellinen tapahtuma, että ”Peräkylän Pena Poikamies”(nimi muutettu) on aivan valtavan rakastunut naapurinsa lampaaseen ja vierailee useinkin sitä tapaamassa iltaisin kun talonväki katselee kauniita ja rohkeita kamareissaan.
    Eräänä iltana on kuitenkin televisiossa lähetyskatko ja isäntä päättää käydä navetalla, jossa yllättää Penan lemmenpuuhissa armaansa kanssa. Isäntä ruimii Penan lähes henkihieveriin käteensä sattuneilla riimuilla.

    Eikö nyt kuitenkin riimuilla pieksämisen sijaan, Penalla tasa-arvon nimissä olisi oikeus ja kohtuus saada mennä avioliittoon rakastamansa luontokappaleen kanssa ja harjoittaa siten laillistetusti avioseksiä milloinka vain, pelkäämättä tulevansa pieksetyksi riiuureissulla?

    Mitä tasa-arvoa se on jos eivät kaikki haluamallaan tavalla voi olla yhteneväisesti tasa-arvoisia, elämänkatsomuksistaan riippumatta…?

  11. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Yrityselämässä puhutaan paljon riskienhallinnasta. Riskejä pyritään ottamaan tulosten toivossa, mutta tiedossa olevat riskit tulisi olla ainakin suunnitteluvaiheessa hallittavissa.

    Hengellisellä puolella riskienhallintaa ei edes tunnisteta. Kuten alkuperäisessä tekstissä mainitsin uskontomme tuntemus on niin heikolla tasolla ettei valintoja pystytä tiedon pohjalta tekemään.

    Taloudellisessa toiminnassa riskit rajoittuvat ajalliseen aikaamme. Hengellisten riskien seuraukset eivät lopu koskaan mikäli on valittu väärin. Riskiluokitus on huomattavasti suurenpi kuin millään muulla alalla. Uskontomme edustajien tulisi toiminnassaan tuoda asia vakavasti esille. Heillä on myös henkilökohtainen riski asiasta.

  12. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Siis nuo kaikki edellä kirjoittelemani tekstit ei mitenkään liity uskonnolliseen vakaumukseeni, tai/ym….muuhun. Ne ovat lähinnä vain sellaisia hulluudestani syntyneitä kauhuskenaarioita!
    Vakaumukseni mukaan pitäisin edelleenkin kunniassa, että avioliitto on kahden eri-sukupuolta olevan, siis miehen ja naisen suhde ja sen mukana tulevan perheen suhde toisiinsa.
    Minulla itselläni ei tuota suhdetta ole, sanan varsinaisessa merkityksessä, miksi?, se on minun itseni asia. Ehkäpä jo nuoruudessani tekemäni johtopäätökset loivat sen perustan etten kyennyt parisuhdetta ja perhettä muodostamaan.
    Tai sitten jokin muu syy vaikutti tapahtumien kulkuun., mikä sekin on oma asiani, sitä en halua jakaa.
    Siis minun sukuni sammuu minuun. Valitettavasti! Tosin muut sukuhaarat ovat vielä elinvoimaisia.
    Mutta tietysti harmittaa asia, minuakin, sillä rahastahan tässä oikeasti kaikkiaan on kyse.
    Ilman tasa-arvoisen avioliiton suomaa turvaa, yhdessä mies/naisparin kanssa hankittu omaisuus saattaisi mennä sukulaisille jotka tuon ”taivaallista” välittäisivät muusta kuin omasta saannostaan.

    Itse henkilökohtaisesti, en juuri ole miettinyt asiaa, vaikka syytä olisikin. Siis sitä haluanko sammuvan sukuni haaran omaisuuden jättää omaisilleni jotka eivät juuri oikeastaan piittaa minusta mitään, vaan ainoastaan kieli pitkällä kuolaa valuen himoitsevat omaisuuksiani.
    Sisareni, joka on tunnettu siitä että hän sanoo ensin ja ajattelee vasta sitten, kyseli minulta tässä taannoin onko kenties minulla tehtynä testamentti, kuka mitäkin tulee saamaan.

    Voi vttu sanon mä..

    Must tuntuu että mä testamenttaankin koko omaisuuteni, vaikkapa kodittomien eurooppalaisten mustalaisten koaliitiolle tai joillekin, siis sikäli jos heitä on olemassa… Aiiiivan sama..
    Toisaalta on ihan sama joka munkin romuni ja roinani saa sen jälkeen kun henki lakkaa pihisemästä!
    Ei vois vähempää kiinnostaa!
    Kukaan muu kuin minä itte, ei niiden rojujen arvoa ymmärrä!
    Mutta joillain voi olla tunne- ja muistoarvoista koostuvaa omaisuutta jonka haluaisivat säilyvän jälkipolvilla, jos niitä vain olisi/ voisi olla…

    Mulle se on se ja sama…….

  13. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Uusi avioliittolaki on merkillinen ilmentymä. Alkuvalmisteluja tehtiin niinkin hurskailla sanoilla kuin lähimmäisenrakkaus ja tasa-arvo sekä yhdenvertaisuus. Tämä on maailmalla yleinen tapa muuntaa myönteiseksi koetuilla sanoilla asian todellinen luonne. Ne alkavat ilmentää ja toimia synonyymeinä aikaisemmille vakiintuneille nimityksille ja toimintatavoille.

    Kun myönteinen ilme saavutetaan siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Ja nyt meillä on asiasta laki. Vanhoilla nimityksillä lakia ei olisi varmuudella yritetty edes kansalaisaloitteella.

    Huuma on nyt huipussaan ja kestää yleensä vain hetken. Ne joukot, jotka olivat myötäelämässä unohtavat ja väsyvät aiheeseen. Saattaa olla, että asian päähenkilöille on tehty karhunpalvelus innostamalla heitä kohtuuttomaan julkisuuteen ja asian esillepanoon. Kaiken tämän kohun takana ei todellisuus ole miksikään muuttunut.

    Historia osoittaa kuinka tunnepitoisissa asioissa harkintakyky pettää.

    Uskonnon muuttamiseen uusien lakien ja tapojen takia ei ole mitään perusteltua tarvetta. Se olisikin uskonnonvapauslain vastaista.

  14. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kuningasjätkä suoritti eilisessä kommentissaan itsekritiikkiä. Meidän länsimainen sivistyksemme on ajanut kansalaisensa jatkuvaan itsekritiikkiin, itsesensuuriin, ilmaisukulttuuriin, korvaavien sanojen keksimiseen jne. Hienostelumme on muodostanut ympärillemme kuplan, joka haittaa todellisuuden esiintuomista ja on jo tuonut kyttäämisen ”kulttuurin”.

    Meillä kytätään hitler-tervehdyksen tekijöitä, mutta valmistellaan samanaikaisesti lakia sairaiden ihmisten lopulliseksi ratkaisuksi. ”Olen samaa mieltä, että on hienonpi kuolla eutanasian-nimikkeellä kuin muuten surmattuna.” Samalla työllistetään melkoista joukkoa eri alojen henkilökuntaa.

    Olisiko kirkon otettava kantaa myös tähän asiaan. Siinähän tapahtuu myös hengellisesti lopullisia ratkaisuja.

  15. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Mä en ole tietoisesti sortunut hienosteluun, no tosin toisten palstoille kirjoitellessa on joskus pakko käyttää kiertoilmaisuja tai hymiöitä, kun ei aina kehtaa ilmaista asiaa, niinkuin SimoSalminenkin sanoo eräässä laulussaan,”ruma sana sanotaan niin ku se on.” Isoon porukkaan kun mahtuu näitä mielensäpahoittajiakin.
    Kovasti olen koettanut joihinkin juttuihin keksiä joitain lievempiä kiertoilmaisuja. vaikka stanan vaikeaa se tälläiselle jurrikalle onkin!
    Olet Eero oikeassa että hienostelulla luodaan kupla ja kokoajan on varttava ettei se puhkea. Puhkeamisesta voi olla arvaamattomia seurauksia, siinä voi vielä joutua haistelemaan muitakin pieruja kuin omiaan.

    Otat Eero vastineessasi kantaa, kiivaillen eutanasiakeskustelua.

    Mietippä vähän asioita siltäkin kantilta, että jos olisit itse siinä tilanteessa, että olisit kuolemansairas, elimistösi kovien kipujen turmeleva, ja kärsimyksesi suunnattomat. Eikä parauusta tilaasi olisi, ei mitään parannuskeinoa.
    Entäpä jos siinä tilanteessa sinulle tulisikin ajatus ja esittäisit toiveen ; ”päästäkää jo minut pois tästä piinasta, isieni luokse” Mutta lääkäri vain toteaisi, että, ”ei se ole mahdollista, kun laki ei salli sitä, mutta lopetetaanpa nesteen ja ruuan antaminen, kyllä se kohta helpottaa, kun vaan jaksatte hetkenaikaa odotella.”
    Tuo jos mikä on sitä raamatustakin tuttua, ”kuolemalla kuolemista”!

    Itse henk.kohtaisesti kannatan eutanasialain tekoa, en kuitenkaan halua siitä mielivaltaista lakia, vaan sellaisen että kukin itse voi sen päättää haluaako ja milloin, missä tilanteessa lähteä pois ja silloin on lääkärin avustettava asiassa!

    Kirkkoherroja ei kannata tähän asiaan sotkea, ne kun nyt jo, olemmehan sen jo huomanneet, ovat useista asioista pihalla kuin lumiukot!

    Että Sikäli….

  16. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Minä lähestyn eutanasiakysymystä toisesta näkökulmasta. Ihmisen viimeiset ajat ovat suhteellisen lyhyet eikä niitä eutanasialla voi kovin paljon lyhentää. Olen huolestunut kun ihminen houkutellaan ennenaikaiseen kuolemaan, eikä hänelle jätetä mahdollisuutta tehdä valintoja lopuun asti kuten ihmisyyteen on sopivaa. Emme tiedä mitä ihmisen aivoissa tai tietoisuudessa voi tapahtua viimeiseen asti.

    Iäsyys on niin pitkä aika, että siihen ehtii muutamaa päivää myöhemminkin.

    Hyvä terveydenhuolto on tehnyt elämästämme miellyttävän ja kipuun tottumattoman. Meille on syntynyt kivunpelko muutaman sukupolven aikana.

    Hengellinen puoli asiasta on aivan oma lukunsa. Olemme menettäneet ymmärryksen omasta uskonnostamme. Siitä olemme Kuningasjätkän kanssa yhtä mieltä, että papisto on ulkoistunut uskonnon merkittävimmästä sisällöstä eli iäisyyden vaihtoehdoista. He eivät niistä puhu.

  17. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Tiiätkö Eero, että tässä maassa ja maailmassa voi olla fiksumpiakin tyyppejä kuin minä ja sinä, sellaisia jotka jo tietävät että sadut iäisyydestä ja paratiisista, ovat pelkkää tuubaa?
    Papistokin tietää nämä jutut jo, ainahan ne sen ovat tieneet. Kirkothan nää sadut on kirjoittaneet tai selibaattiselleissään hurmostilassa kivistävien palliensa päällä istuskellee munkit.

    Meille on tässä parituhatta vuotta paasattu maailmanlopusta sun muusta mukavasta, lupailtu jos vaikka mitä… eipä näytä tulevan.

    Jokaiselle ihmiselle henkilökohtainen maailman loppu kuitenkin tulee vääjäämättä joskus.
    Joillekin hyvinkin nopeasti, kivuitta, tuostavaan ”naks ja henki pois”
    Eikö siis sekin olisi sitä kuuluisaa tasa-arvoa jos kaikilla olisi mahdollisuus siihen että henki pakenee kivuttomasti.
    Eikä tarvitsisi kuolemalla kuoleman?
    Sinulla ei liene ollut vielä lähipiiriisi kuuluvia, joille tuo kuolemalla kuoleminen on kamalaa todellisuutta.
    Tai sitten on ollut, mutta olet osannut oikeilla hetkillä ummistaa silmäsi ja korvasi, joten et tiedä millaista se on?

    Minulla on useita kokemuksia asiasta kuinka ystävien ja lähisukulaistenkin pitää hitaasti hiipumalla, kovissa tuskissa ja tukehtumalla omiin nesteisiinsä lähteä kovien kipujen ollessa seuralaisenaan, en ole ummistanut heidän sairasvuoteensa vierellä vieraillessani silmiäni ja korviani. Olen useasti kuullut sen hartaa hiljaisen pyynnön joka vaikeroiden sanoo, ”enkö jo voisi päästä pois, en kestä tätä kipua enempää”

    Monesti on käväissyt mielessä sekin, että mitäpä jos tuota hoitopöydällä tikittävää morfiinipumppua hieman säätäisi isommalle teholle, taikka täysille…..?….

    Onneksi meistä kumpikaan ei ole siinä asemassa, että pääsisi päättämään eutanasia-asiasta yksinvaltiaana.

    Että Sikäli..

  18. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Jäi tuosta edellisestä pois vielä tämä:

    Joissain sairaaloissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla työskentelee niin nihilisitisiä lääkäreitäkin , että hekin asettuvat Jumalan asemaan , ikäänkuin heidän tehtävänsä olisi päättää siitä millainen tuska potilaalls on tarpeellista.

    Niinkuin nyt täällä Hartolassa erään ystäväni kuolinkamppailussa.
    Ystävä kuolemalla kuoli keuhkosyöpään ja pyysi tältä,. nykyään Lahdessa vanhusten sairaalaa johtavalta, itseään vanhemmmiltakin teitittelyä vaativalta lääkäriltä, siltä samalta josta olen omalla palstalani kirjoitellut muutamaan otteeseen,, että eikö tämä voisi antaa hänelle hieman enemmän sitä morfiinia, kun koskee niin kovasti .

    Lääkäri silloin vastasi hänelle ammattiylpeydestään hehkuen, ”en voi, te tulette siitä ennenpitkää huume-riippuvaiseksi !”

    Voi Jumalan pyssyt ja puukuulat, jos ennuste sanoo ja merkit viittaavat siihen, että kaksi tai kolme päivää on enää elinaikaa, niin voiko siinä ajassa enää tulla huumeriippuvaiseksi? Ja mitäs siitä sitten?

    Eikä se varmaankaan olisi edes tullut kalliiksikaan muutama lisämillilitra, sillä sairaalakäytössä morfiini maksaa noin satasen litra.

    Tässätapauksessa onneksi ”iäisyys” tuli jo kahden päivän päästä.
    Ystävä kuoli hukkumalla omiin nesteisiinsä…yöllä yksinään.

    Aamulla Ystävälläni ei ollut enää kipuja!

    Miettikääpä kukin asiaa….

  19. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Äly on osa ihmisyyttä, mutta ymmärrys saattaa olla vielä merkittävänpi. Äly tulee todennäköisesti syntymälahjana. Ymmärry on muuttuva osio, joka voi kasvaa kokemuksen karttuessa. Kukin meistä ottaa asioihin kantaa ymmärryksensä mukaan. Ihmisyys on ajattelun ja valinnanvapautta, johon uskontokin kuuluu. Me molemmat käytämme tätä vapautta.

    Tosin ihminen on siitä merkillisessä asemassa, ettei se selviä ilman uskontoa vaikka kuinka haluaisi. Ateismi on uskonto. Uskonnottomuus on uskonto. Siinä opinkappale on, ettei usko mihinkään. Uskonnoton saattaa olla kaikkein aktiivisin tekemään oppinsa lähetystyötä. Keskustelimme erään vapaa-ajattelijan kanssa Hämeen Sanomissa aiheesta ja hän totesi, että vapaa-ajattelua ei ole ilman vastaparia. Kristinusko toimii siinä tehtävässä erittäin hyvin.

    Meitä viisaanpien ihmisten motiiveja me emme tunne. Useinmiten ihmisillä on oma lehmä ojassa. Kristinuskon levittäjät saattavat olla lehmättömiä. Kristinuskon tavotteena on hyvän jakaminen, vaikka se ei aina sille näytä eikä toteudu.

  20. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Tutkijat asettavat tieteen ja uskonnon vastakkain jopa tarkoituksellisesti tukemaan omaa ajatusmalliaan. Meillä on kaksi tunnettua tutkijaa, jotka ovat tuoneet kansan tietoisuuteen alansa saavutuksia kansantajuisesti. Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan ajatusmallit ovat lähellä toisiaan. He pyrkivät tutkimuksiensa tuloksilla tietoisesti kumoamaan uskontomme ajattelutapaa. Kari Enqvistin mielestä mitään yliluonnollista ei ole. Kaikki on selitettävissä.

    Häneltä on unohtunut se tosiseikka, että hän tutkii jo toteutunutta. Hän ei ole toteuttaja eikä toteutuksen keksijä. Toteutus on tapahtunut paljon ennen kuin ihmiskunta ymmärsi ruveta asioita tutkimaan. Ennen ihmiskunnan olemassaoloa.

    Maailamankaikkeuden synnyn tutkimuksessa pitäisi lähteä Tippavaaran isännän toteamuksesta: ”Tyhjää vaan.”
    Eli mitään ei ollut olemassa. Nyt lähdetään alkuräjähdyksestä. Eli räjähteet tuli jostakin ja tarvittava materiaali oli olemassa. Hiukkaskiihdyttimellä matkitaan tapahtunutta. Tutkijoiden tulisi huomata, että he ovat ottaneet tarvitsemansa kuormasta, niikuin siinä alkuolettamuksessakin.Väittäisin, että jollakin on ollut tietoa ja suunnittelukykyä ennen alkupaukkua.

    Meidän ihmisten rakenne ja elintoiminnot ovat monimutkaiset ja tarkoituksenmukaiset. Mitään perustavaa laatua olevia muutoksia tieteen ei ole tarvinnut tehdä. Terveydenhuolto on vain auttanut pitämään viottuneet osat toiminnassa.

    Suosittelen uskontomme jättämistä rauhaan tai ottamista avuksi tulevissa tutkimuksissa. Saattaisi auttaa monen viisaan ymmärrystä tutkimuskohteestaan.

css.php