VALLASSAOLIJAT TEKEVÄT SAMAT VIRHEET UUDESTAAN JA UUDESTAAN JA KANSA MAKSAA MUKINAN KERA YHTIÖITTÄMISEN LISÄHINNAN

NÄIN SE ON. Anne Berner ajatuksineen ja suunnitelmineen on kuin käenpoikanen vieraassa pesässä. Mutta kuka muni? Toivoa sopii, että kaikki paljastuu ennen lentoon lähtöä. Vieraslaji on korvattava oman lajin edustajalla.

Ministerivaihdos ei kaada koko hallitusta, mutta asettaisi keskustan nimensä mukaiselle paikalle puoluekentässä. Edellyttäen että Sipilä muistaa missä puolueessa hän on.

Yhtiöttäminen johtaa aina yksityistämiseen. On epärehellistä muuta väittää. Häveliäisyyssyistä ensin myydään kotimaiselle sijoittajalle, joka tienaa sitten myymällä kansainvälisille. Kansan maksutahti tässä vaiheessa kiihtyy entisestään eikä loppua näy.

Hallitus rakentaa tieten tahtoen monopoleja, vaikka entisistäkin on karvaat kokemukset. Liikenneväylistä tulee takuuvarmasti monopoli, koska kilpailevaa tietä tuskin kukaan rakentaa viereen. Niinkuin ei sähkön jakeluverkkoakaan.

Oli hyvä, että syksyllä 39 Raatteen tie oli valtion omistuksessa ja voitiin kulkuoikeutta perustellusti rajoittaa.

Sähköntuotannossa on jonkunlainen mahdollisuus omaan tuotantoon, jolloin verkkopalvelua ei tarvittaisi.

Nyt on suomen kansan aika toimia ja miettiä millaisella boikotilla on vaikutusta.

Tiedoksi, etten aja minkään puolueen asiaa, vaan realiteettien tuntemista.

Hauho 19.04.2016 Eero Heikkinen

Kommentointi on suljettu.

css.php